Iltatapahtuma 10.10 Muurainsalissa

2.10.2023

Mäkelänmäen koulun vanhempainyhdistys järjestää yhdessä Mäkelänmäen koulun kanssa ti 10.10. iltatapahtuman, jossa teemana on koulun ja kotien mahdollisuudet tukea lapsiamme kasvussaan. Tarkoitus on herättää keskustelua siitä, mikä vastuu on meillä vanhemmilla, miten koulu voi olla kehityksen tukena ja miten voisimme isommalla joukolla kulkea lastemme rinnalla.

Mäkelänmäen koulun vanhemmat ry. On kartoittanut tänä vuonna erilaisin kyselyin vanhempien toiveita teemoista, joista käytäisiin yhteistä keskustelua. Tällä tilaisuudella haluamme vastata kysyntään ja toivomme, että mahdollisimman moni pääsee mukaan kertomaan omia näkemyksiään aiheesta!

Tilaisuudessa kuulet myös, millaista toimintaa yhdistyksessä on parhaillaan suunnitteilla. Syksyllä on muun muassa tarkoitus pilotoida katupartiotoimintaa. Jalkaudumme perjantai-iltaisin lasten ja nuorten suosimille paikoille ja tavoitteenamme on vähentää alueilla havaittua levottomuutta.

10.10. iltatapahtuma järjestetään Mäkelänmäen koulun Muurainsalissa klo 18-20. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, jonka tuotot ohjautuvat yhdistyksen toiminnan kehittämiseen.

Tervetuloa!