Hyvää joulun aikaa kaikille muuramelaisille ja ilon hetkiä vuoteen 2024!

6.12.2023

Mäkelänmäen koulun vanhemmat ry:llä on ollut vilkas toimintavuosi. Olemme osallistuneet moniin tilaisuuksiin tuomalla esiin vanhempien näkökulmaa lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvässä keskustelussa. Yhteydenpito Mäkelänmäen koulun edustajien kanssa on ollut avointa ja sujuvaa. Olemme suunnitelleet vuosikelloa, luoneet omat nettisivut, kehittäneet toimintaamme lapsille ja vanhemmille suunnatuin kyselyin sekä järjestäneet kevättalvella koko perheen ulkoilutapahtuman. Olemme myös käynnistäneet perjantailenkki-toimintamallia vähentääksemme osaltamme keskusta-alueen levottomuutta. Kaiken tavoitteena on osaltamme luoda hyvän kasvun ja vanhemmuuden edellytyksiä meidän ikiomaan Muurameen.

Toimintamme jatkuu monipuolisena myös ensi vuonna. Mukaan voivat jatkossakin tulla kaikki lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneet aikuiset! Jokainen voi osallistua juuri sen verran kuin oma arki joustaa. Tuntikin voi olla isoksi hyödyksi. Jos me vanhemmat haluamme muuttaa asioita, meidän täytyy itse olla aktiivisia tekemään aloitteita. Kuten niin monessa muussakin yhteydessä on todettu, yhdessä olemme enemmän!

Toimintaamme ovat tänä vuonna tukeneet erilaisin lahjoituksin paikallinen yksityishenkilö, Petäjäveden osuuspankki, Halpa-Halli sekä K-supermarket Muurame. Lämmin kiitos kaikille yhteistyötä tehneille tahoille!

Hyvää joulun aikaa kaikille muuramelaisille ja ilon hetkiä vuoteen 2024!

Mäkelänmäen koulun vanhempainyhdistys ry.